Mistraalit käy innolla uuteen kauteen!

31.10.2018

Onnistuneen tehopäivän jälkeen hymy on herkässä.
Onnistuneen tehopäivän jälkeen hymy on herkässä.
Viime kauden kisapuvuista taiotaan uudet.
Viime kauden kisapuvuista taiotaan uudet.

Kisakausi alkaa joulukuun alussa.

Seuran aikuismuodostelmajoukkue Frozen Mistrals hioi kuvioitaan eleitä ja ilmeitä unohtamatta tehopäivällä Kisakalliossa 27.10.2018.  Uusi kisaohjelma valmistui tehopäivällä ja kisapuvutkin etenivät pukutalkoiden merkeissä. Nyt joukkue keskittyy ohjelman hiomiseen ja viimeistelyyn ennen Lappeenrannassa 1.12.2018 käytävää 1. valintakilpailua. Joukkueen viisitoista innokkasta ja uuteen kauteen innolla heittäytyvää naista odottaa uuden kisakauden käynnistymistä ilolla!

Mistraalit iloitsevat uuden ohjelman lisäksi erityisesti joukkueen superhyvästä yhteishengestä sekä uudesta valmentajastaan Inka Bisteristä, jota luistelijat kehuvat kilpaa. Inka saa kiitosta erityisesti rauhallisuudestaan ja kannustavasta otteestaan sekä myös siitä, että Inka vaatii joukkueelta paljon – tekemällä ja hajoittelemalla kun oppii!

Koska Mistraalit ovat NTL:n ainoa muodostelmaluistelujoukkue, joukkueen harteille voisi kuvitella kertyvän paljon paineita. Näin ei kuitenkaan ole. Joukkue arvostaa seuraa ja on tosi tyytyväinen ja iloinen hyvistä harjoitteluolosuhteistaan - sekä Klaukkalan jäähallin erinomaisesta jäästä! Parasta on, että huomaamme kehittyvämme sekä yksilöinä että joukkueena. Hitaasti, mutta varmasti  - ja kokoajan eteenpäin!

Ks. lisää joukkueesta täältä.