Maaliskuun kisaterveiset

6.5.2020


Kisakausi päättyi yllättäen, mutta onnistuneesti.

Ennen kuin koronavirusepidemia pysäytti taitoluisteluharrastuksen ja kilpailukauden, seuralaiset ehtivät maaliskuussa osallistua kolmeen eri kilpailuun.

Mäntsälän Jäätaitureiden 7-8.3. järjestämässä kutsukilpailussa kilpailtiin mm. tintit, minit, taitajat axel, B-silmut, aluesilmut, aluenoviisit ja aluejuniorit sarjoissa. Aluenoviiseissa Milla Pihlava luisteli hienosti hopealle ja samoin teki Emilia Järvinen aluejunioreissa. Myös Helmi Holopainen onnistui hienosti luistellessaan B-silmujen pitkässä sarjassa neljännelle sijalle.

Samana viikonloppuna Inka Lehtola osallistui Ylöjärvi Uplakersin järjestämään A-silmujen kultafinaaliin. Vaikka Inkalle osui tällä kertaa ohjelmaan epäonnea, kisamatka oli kokemusrikas ja ennen muuta finaalipaikka upea saavutus!

Kilpailukausi 2019-2020 päättyi kotihallissa järjestettyyn aloittelevien tinttien ja taitajien kutsukilpailuun, johon vieraaksi saatiin Hyvinkään Taitoluistelijoiden edustajia. Kilpailu onnistui erinomaisesti ja myös tulokset olivat hyviä: tinteissä Xinyue Zhang luisteli upeasti voittoon Alexandria Suomen sijoittuessa pronssille. Myös Taitajat Axel -sarjassa saatiin menestystä Daniela Perklénin sijoittuessa hopealle ja Sara Koiviston pronssille. Kisoissa nähtiin myös paljon muita hienoja onnistumisia ja jopa kilpailu-uran aloituksia!

Ks. kilpailutuloksista lisää täältä.

Aluemestaruuskilpailuja ja finaaleja ei valitettavasti päästy kaudella pitämään.

Onnittelut kaikille hienoista suorituksista!