Historia

NTL:n kausijulkaisun kansi kaudella 2004-2005

Nurmijärven Taitoluistelijat ry perustettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1985. Toiminta alkoi ulkojäillä ja siirtyi jäähalliin syksyllä 1989. Alun perin seura toimi Kurran alajaostona.

Kaudella 2004-2005, jonka jälkeen ensimmäisen NTL:n toiminta hiipui, seurassa oli luistelijoita 50 ja jääaikaa 2,5 tuntia. Parhaimmillaan luistelijoita oli yli 200 ja jäätä reilut 12 tuntia. Seuran pitkäaikaisin päävalmentaja ja seuran voimahahmo oli Carita Takala.

Luistelukoulujen lisäksi seurassa harrastettiin sekä yksinluistelua että muodostelmaluistelua niin harrastus- kuin kilpailulajeina. Myös aikuisille oli oma ryhmänsä. Muodostelmajoukkueet olivat nimeltään Ice Shadows ja Team Sunflowers. Seura pyöritti myös Liikuntaleikkikoulua 3-6 -vuotiaille lapsille.

Aikaisemman NTL:n ylpeydenaiheita olivat mm:
- Inka Eräkangas, maailmanmestari muodostelmaluistelussa
- Antti Grönlund ja Maria Holmberg, SM-tason jäätanssijoita
- Katri Laakso, Saada Lindman ja Sari Akrenius, SM-tason yksinluistelijoita

Muutaman vuoden tauon jälkeen Nurmijärven Taitoluistelijat ry perustettiin uudelleen siten, että NTL aloitti toimintansa jälleen syksyllä 2009. Mm. Maj Holmberg ja Katja Lähteenmäki, jotka ovat keskeisiä toimijoita Nurmijärven Taitoluistelijoissa, olivat mukana jo aikaisemmassa NTL:ssä.
 

Ks. myös alla oleva historiikki, joka tehtiin kauden 2009-2010 kevätnäytöstä varten.

Sivun lehtileikkeitä vaihdetaan aika ajoin.

Toiminta käynnistyy

 

PDF-tiedostoKevätnäytöksen 2010 käsiohjelma (566 kB)
NTL:n historiikki 1980-2010