Seuran ei-luistelevan jäsenen (huoltajan) jäsenmaksu kaudelle 2021-2022 vapaaehtoinen

14.10.2021

TIEDOTE

Hei luistelijat ja huoltajat,

NTL on lähettänyt lokakuun kausilaskutuksen yhteydessä perheille seuran jäsenmaksut. Seuran kevätkokouksessa 1.6.2021 jäsenistö päätti luistelevan jäsenen jäsenmaksun suuruudeksi 40 euroa, ja ei-luistelevan jäsenen (huoltajan) jäsenmaksuksi 25 euroa. Lisäksi jäsenistö linjasi, että alle 16-vuotiaan luistelijan huoltajan on myös liityttävä seuran jäseneksi. Tämä päätös huoltajan jäsenyydestä ja siten jäsenmaksuvelvoitteesta on osoittautunut virheellisesti tehdyksi ollen perustuslain yhdistymisvapauden vastainen. Seura on selvittänyt asian lakimiehen kanssa.

Huoltajan 25 euron suuruinen jäsenmaksu on täten vapaaehtoinen, ja laskua ei ole pakko maksaa. Voitte siis halutessanne maksaa saamanne kausilaskun 25 euroa pienempänä. Mikäli olette laskun jo ehtineet maksaa, voitte vähentää 25 euroa seuraavasta kausilaskusta. Mikäli tätä 25 euron suuruista ei luistelevan jäsenen laskua ei perheellenne ole vielä tullut, summan saa halutessaan lisätä seuraavan laskunne loppusummaan vapaaehtoisesti.

Olemme pahoillamme virheellisestä päätöksestä sekä aiheuttamastamme mielipahasta. Samalla toivomme kuitenkin mahdollisimman monen vanhemman maksavan huoltajan jäsenmaksun. Seuran 16-vuotiaana jäsenenä pääset vaikuttamaan seuran asioihin: saat äänioikeuden seuran syys- ja kevätkokouksissa. Halutessasi voit myös asettua ehdolle hallitukseen. Seuran syyskokous järjestetään keskiviikkona 3.11.2021 klo 18 jäähallilla.

Seura kaipaa kipeästi aktiivisia vanhempia osallistumaan seuran toimintaan talkootöin tai vaihtoehtoisesti tukemaan seuraa mahdollisuuksin mukaan jäsenmaksulla. Seuran taloudellinen tilanne on tällä hetkellä erittäin vaikea ja budjetti kuluvalle tilikaudelle alijäämäinen. Kannustammekin kaikkia vanhempia toimimaan seuramme toiminnan jatkumisen takaamiseksi. Hyvä mahdollisuus talkoopanokseen on NTL:n järjestämissä yleisölle avoimissa yksinluistelun kutsukilpailuissa pe-la 29-30.10.2021.*

Tehdään yhdessä meidän lapsille, nuorille ja aikuisille turvallinen, lämminhenkinen ja paras seura harrastaa – niin nyt kuin tulevaisuudessakin!

Mahdollisiin tiedusteluihin asiasta vastaa hallituksen puheenjohtaja Stiina Airio ntl.hallituspj@gmail.com

*Yhteydenotot talkooasioissa NTL yksinluistelun kutsukilpailuihin liittyen ntl.viestinta@gmail.com . Lue lisää kilpailuista täältä.