Tähtiseura-auditoinnit sujuivat hyvin

9.3.2020


Tulokset selviävät huhtikuun alkupuolella.

Suomen Taitoluisteluliitto ja Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu auditoivat seuran toimintaa 3.4.2020 selvittääkseen vastaako seuran toiminta ns. Tähtiseuratoiminnan laatukriteerejä. Auditoinnissa selvitettiin seuratoiminnan laadukkuutta sekä lasten ja nuorten että aikuisten toiminnan osalta.

NTL:n tavoitteena on saada jatkossakin kantaa ylpeänä Lasten ja Nuorten Tähtiseura-merkkiä sekä olla ensimmäinen STLL:n alainen seura, joka saa myös Aikuisluistelun Tähtiseura-merkin. Auditoijien alustavan palautteen perusteella edellytykset molempiin merkkeihin ovat hyvät, mutta seuran hallitus jatkaa keskustelua auditoijien kanssa vielä maaliskuun kuluessa.

Kiitos kaikille seuratoiminnan kehittämisryhmän jäsenille sekä auditontiin osalistujille! Auditointitilaisuuden jälkeen saadut terveiset siitä, että seuramme taitoluistelun riemu kyllä näkyy ja kuuluu, oli paras mahdollinen palaute.

Pidetään taitoluistelun ilosta ja riemusta huolta jatkossakin!