K2

 

K2

K2 on kilpaileva yksinluistelun ryhmä. Ryhmäläiset kilpailevat ikä- ja taitotason mukaisissa sarjoissa (minit, b-silmut, a-silmut, tähtisilmut, taitajat ja taitajat axel). Ryhmään valikoidutaan pääsääntöisesti valmentajan suosituksesta.

Ryhmän valmentaja

Yksinluistelun päävalmentaja Maj Holmberg

Ryhmän luistelijat

Inca Stenroos, Zahara Rihkajärvi, Sira Suorajärvi, Wilma Auranen, Lilia Honkanen, Eevi Laakkonen, Siiri Mesiniemi, Milja Mäkynen, Helmi Nevalainen, Tilda Vuorma

Pelisäännöt


 

K2 jäällä

K2-ryhmässä harjoitellaan yksöis/kaksoisakselia ja kaksoishyppyjä sekä muita tarvittavia elementtejä. Tavoitteena on kokonaisvaltainen kehittyminen urheilijana ja oman kilpailuohjelman suorittaminen mahdollisimman hyvin.

K2 oheisissa

K2 -ryhmä harjoittelee oheisissa kerran viikossa sekä kerran tanssitunnilla ja kerran fysiotunnilla. Oheisharjoittelu on suunniteltu tukemaan jääharjoittelua. Pääpaino on kokonaisvaltaisessa vartalon hallinnan harjoittelussa, oikeiden liikeratojen harjoittelussa, sekä ketteryyden ja kimmoisuuden harjoittelussa ikätasoon sopivasti. Lisäksi huomiota kiinnitetään rotaation hallintaan.

Vakuutukset/
passit

Seura edellyttää, että K2-ryhmässä luistelevilla alle 18-vuotiailla on riittävä vakuutusturva. Ryhmässä luistelevien tulee hankkia STLL:n luistelupassi. Vakuutuksettoman passin oston yhteydessä tulee ilmoittaa kirjallisesti ryhmän valmentajalle lapsen muun vakuutusturvan kattavan luistelun yhteydessä mahdollisesti sattuvat tapaturmat.